Monet pitkään yhdessä olleet parit ovat oppineet kantapään kautta, että rakkaus ei ole pysyvä olotila, vaan prosessi. Pitkä parisuhde ei ole vain yksi suhde, se on monta suhdetta – saman ihmisen kanssa. Jokainen elämänvaihe ja jokainen kriisi ohjaavat näkemään suhteemme uudelleen.

Onnellinen avioliitto vaatii monta rakastumista ja aina samaan henkilöön.

— Mignon McLaughlin

Alussa rakastumme tarinaan, jonka olemme toisestamme luoneet. Näemme toisen kirkkaana ja täydellisenä. Tai ainakin täydellisesti meitä täydentävänä. Mutta aika tekee näkyväksi säröt ja ristiriitaiset toiveet. Ja juuri silloin alkaa todellinen työ: emme enää yritä säilyttää ensihuuman tunnetta, vaan luoda uutta yhteyttä aiemman kokemuksen päälle. Ei siksi, että suhteemme olisi varsinaisesti mennyt rikki, vaan siksi, että me itse olemme muuttuneet.

Intohimo ja läheisyys tarvitsevat jännitettä: turvan ja vapauden tasapainoa. Pitkässä suhteessa ongelmaksi ei muodostu niinkään uskottomuus, vaan se, että lakkaamme katsomasta toisiamme uteliaasti. Kun ajattelemme tuntevamme kumppanimme läpikotaisin, meidän on hyvin vaikea olla täysin läsnä toisen sanoille ja olemukselle. Tässä mielessä jatkuva muutos on myös pelastus.

Rakastuminen uudelleen samaan henkilöön ei ole sattumaa. Se on valinta. Se on halua katsoa toista tuorein silmin, kysyä miten hän tänään näkee maailman ja miten hänen tarpeensa ovat muuttuneet.

Rakkaus on päätös pysyä uteliaana, myös silloin kun arki vetää huomion muualle. Ja ennen kaikkea, se on lupa kasvaa ja antaa toiselle lupa samaan. Ei pysyä entisenä, vaan tulla joksikin, yhdessä.

Jos haluat syventää yhteyttä kumppaniisi, osallistu rakkauden retriittiin. Kurssi tarjoaa käytännön työkaluja, joilla vahvistat ymmärrystä itsestäsi, kumppanistasi ja yhteisestä matkastanne. Näytä tulevat kurssit
Kuva: Joe Yates / Unsplash

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 19.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Parisuhdekurssit 2026 (ei ryhmätöitä)

Vuonna 2026 järjestettävät parisuhdekurssit: Edellä mainituilla vuoden 2026 Mennään Eteenpäin ry:n parisuhdekursseilla ei ole ryhmätöitä. Sisällöt muodostuvat alustuksista (teoria +

...