Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 19.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla käyneitä on miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Viikonloppu on tarkkaan harkittu ja yksityiskohtaisesti suunniteltu aivan tavallisille aviopareille. Tavoitteena on auttaa pareja tutustumaan toisiinsa syvemmin ja uusista näkökulmista. Lähtökohtana on ajatus, että hyvääkin liittoa voi parantaa ja suhteen vaikeidenkin vaiheiden yli voi päästä.

Kenelle tarkoitettu?

Viikonlopun keskeinen tavoite on kommunikaation parantaminen. Mennään Eteenpäin -viikonloppu on tarkoitettu kaikille aviopareille, jotka haluavat syventää suhdettaan ja löytää siitä uutta. Viikonloppu soveltuu niin vanhoille kuin nuorillekin aviopareille. Viikonlopun rakenne ja sisältö on suunniteltu siten, että jokainen aviopari voisi löytää viikonlopusta juuri heidän elämäntilanteeseensa sopivan sisällön.

Vaikka viikonloppu on kehykseltään luterilainen, sinne ovat lämpimästi tervetulleita myös muiden uskontokuntien edustajat, samoin kuin kirkkoon kuulumattomat. Ainut edellytys viikonloppuun pääsemiseksi on, että mies ja vaimo ovat avioliitossa keskenään. Nykyisen kansainvälisen ME-lisenssin perusteella viikonloppujen materiaalia ei ole suunnattu sateenkaaripareille. Sateenkaaripareille parisuhdekursseja järjestää Parisuhdekeskus Kataja ry www.parisuhdekeskus.fi.

Viikonloppua ei kuitenkaan suositella akuutissa kriisissä olevalle parille. Kriisitilanteessa kannattaa kääntyä esim. kuntien, seurakuntien tai Väestöliiton parisuhdeammattilaisten puoleen.

Mitä siellä tapahtuu?

Viikonloppu on tiivis ja intensiivinen kokonaisuus, joka kestää perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Viikonloppu rakentuu pala palalta, ja on tärkeää olla mukana alusta loppuun saakka. Ohjelma on tarkoin suunniteltu, ja työskentely tapahtuu alustusten, henkilökohtaisen pohdiskelun ja parityöskentelyn vuorotteluna. Ryhmätöitä ei viikonlopussa ole.

Vetäjinä on neljä avioparia, joista yksi on pappispari. Viikonlopun kuluessa keskitytään avioliiton tunnevuorovaikutukseen liittyviin asioihin, painotuksena on puolisoiden välinen kommunikointi eri elämänalueilla. Valmiita malleja tai ratkaisuja ei tarjota, vaan toimivia, käytännönläheisiä työkaluja parisuhteen syventämiseksi. Työkalujen käyttöä myös harjoitellaan käytännössä. Viikonloppu on tarkoitettu vain aviopareille, sinne ei voi ottaa mukaan lapsia eikä lemmikkejä.

Viikonloppu alkaa perjantai-iltana noin klo 18. Ilta päättyy noin klo 21.30. Lauantaina työskentely alkaa aamiaisesta ja jatkuu noin klo 21 saakka, iltapäivällä on parin tunnin mittainen tauko. Sunnuntaina ohjelma päättyy yhteiseen juhlaan ja kotimatkalle suunnataan noin klo 17.

Mitä maksaa?

Osallistujapari ilmoittautuu viikonloppuun verkkopalvelumme kautta. Tässä yhteydessä maksetaan ilmoittautumismaksu 90 €.
Hotellikustannukset kukin osallistuja maksaa suoraan hotellille, jotka näkyvät etusivulla olevan tapahtumakalenterin yhteydessä kunkin hotellin kohdassa.
Viikonlopun hotellikustannuksiin voi hakea taloudellista tukea. Mennään Eteenpäin yhdistys on perustanut avustustustilin, josta pari voi hakea 200 € tukea viikonlopun hotellikustannuksiin. Tämän tuen on mahdollistanut viikonlopun aikana osallistujien antamat lahjoitukset.

Tuen hakeminen hotelliskustannuksiin

Toiminnassamme on alusta lähtien koettu tärkeäksi, että kaikilla aviopareilla on taloudellisesta tilanteesta riippumatta mahdollisuus osallistua viikonloppuun. Tätä tarkoitusta varten yhdistys on perustanut avustustilin, josta voi hakea 200 € tukea viikonlopun hotellikustannuksiin.

Lähetä vapaamuotoinen tukianomus osoitteeseen [email protected].

Mennään Eteenpäin ry

Mennään Eteenpäin-toiminta on täysin vapaaehtoistoimintaa. Meillä ei ole palkattua henkilökuntaa eikä omia toimitiloja. Myöskään puhujaparit eivät saa rahallista korvausta tehtävästään. Kaikki viikonloppujen järjestelyt tehdään kodeissa vapaaehtoisvoimin ja toimintamme tapahtuu voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen puitteissa. Emme saa tukea seurakunnilta tai muilta toimijoilta. Taloudellinen tuki, jota viikonloppuun osallistujille tarjoamme perustuu aiempien osallistujien antamiin lahjoituksiin tätä tarkoitusta varten perustetulta avustustililtä.