Suomeen toiminta tuli vuonna 1987 lahjana norjalaisilta ja islantilaisilta pareilta, jotka toimivat alustajina ensimmäisessä, englanninkielisessä viikonlopussa. Viikonlopusta saadun hyvän palautteen ja oman innostuksen kannustamina neljä suomalaista avioparia aloitti tämän jälkeen suomenkielisen Mennään Eteenpäin -toiminnan.

Mennään Eteenpäin -toiminta alkoi Suomessa vuonna 1987, jolloin pidettiin ensimmäinen viikonloppu Vivamon kurssikeskuksessa Lohjalla. Vuodesta 1988 lähtien kaikki viikonloput on pidetty hotelleissa. Viikonlopun ohjelma on aina sama riippumatta siitä, missä hotellissa se pidetään. Järjestäytyminen yhdistykseksi tapahtui vuonna 1988.

Toiminta on kansainvälistä. Toiminnan konsepti syntyi 1950-luvulla Espanjassa, jossa nuorten parissa työskennellyt katolinen isä Gabriel Calvo havaitsi, että pahoinvoivien nuorten perheissä kommunikaatio ei toiminut. Hän järjesti vanhemmille toimintaa, jossa harjoiteltiin kommunikaation perustaitoja. Toimintaa on kehitetty systemaattisesti, mutta perusajatus on edelleen sama.

Nykyään Mennään Eteenpäin -toimintaa (englanniksi Marriage Encounter) on useissa eri kirkkokunnissa. Tarkemmin kansainvälisen toiminnan laajuuteen voit tutustua “linkit”-sivun kautta.

Suomessa Mennään Eteenpäin -toiminta on ollut hyvin suosittua. Vuosittain Suomessa järjestetään useita Mennään Eteenpäin -viikonloppuja. Viikonloppujen osallistujamäärä on 12 – 24 avioparia hotellista riippuen. Kansainvälisistä juurista huolimatta viikonloppu on hyvin suomalainen ja suosiosta päätellen myös vastaa hyvin suomalaisen avioparin odotuksia