Siltaa on käytetty mielikuvana ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Puhutaan esimerkiksi sanojen sillasta. Silta on kiinnostava mielikuva myös avioliitosta. Puolisot rakentavat sillan itsestä toiseen. Se on sanojen, kuuntelemisen, luottamuksen, avoimuuden ja hyväksynnän silta. Sitä pitkin voi luottavasti ja turvallisesti kuljettaa monenlaista informaatiota toinen toiselle. Kertoa, mitä toinen merkitsee, kiittää ja antaa hyvää palautetta. Tällaisen liikenteen tuo silta myös hyvin kestää. Kehut ja kiitokset ovat kevyttä kannettavaa.

Elämä ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertaista, että sillalla kuljetettava asia olisi  edellä mainitulla tavalla kevyttä. Joskus on tärkeää kuljettaa siltaa pitkin myös toisenlaista, paljon raskaampaa asiaa. On myös tärkeää viestittää toiselle, mikä toisen asennoitumisessa tai suhtautumisessa tai puheissa satuttaa. Tällainen viesti ei ole aina helppo ottaa vastaan. Pahimmassa tapauksessa se voi romahduttaa koko sillan. Näin käy helposti silloin, kun siltaa ei vahvista keskinäinen luottamus. Kun puolisot eivät ole avoimesti kertoneet toisilleen kipeistä asioistaan, kriittinen viesti voi ensi kertaa kuultuna tuntua todella yllättävältä ja tyrmäävältä. Tällaista puhetta usein vältetään juuri siksi, että luullaan rakkauden loppuneen, kun toinen kokee tarvetta puhua siitä, mikä suhteessa on vaikeaa. Pelkkä positiivinen palaute ei kuitenkaan voi olla loppuun asti täysin rehellistä. Jokainen kokee ajoittain, että jokin asia puolison toiminnassa tai käyttäytymisessä herättää vaikeita tunteita. Tunteiden kätkeminen omaan sisimpään ei ole rakkautta ja luottamusta. Se on pikemminkin epäluottamusta siihen, että toinen pystyisi ottamaan vastaan avoimen vaikeista tunteista puhumisen. Siksi on tärkeää, että silta rakennetaan yhdessä niin vahvaksi, että se kestää raskaampaakin liikennettä.

Sillanrakennuksessa on tärkeää olla tietoinen, että toinen on sitoutunut suhteeseen. Vaikka avoimesti puhuttaisiinkin siitä, miten toisen edesottamukset voivat tuntua kipeiltä, suhteesta ei haluta pois, vaan tilanteeseen halutaan parannusta. Eihän yksi vaikea asia suhteessa suinkaan poista kaikkia niitä hyviä puolia, joita suhteessa on. Toiseksi luottamus on ansaittava. Se merkitsee sitä, että rehellisyydestä ei voi tinkiä koskaan. Se edellyttää myös avoimuutta. Salailu suhteessa vie luottamusta ja heikentää puolisoiden välistä siltaa. Ollakseen avoin, on uskallettava luottaa puolisoon ja samalla on tärkeää luottaa itseensä siinä mielessä, että on rakastamisen arvoinen sellaisenaan. On myös tärkeää, että muiden ihmisten läsnä ollessa puolisosta puhutaan kunnioittavasti ja arvostaen. Se on omiaan vahvistamaan siltaa.

Vahva silta on puolisoiden toimivan vuorovaikutuksen edellytys. Sillan kunto on tarkastettava aika ajoin ja tehtävä niitä toimenpiteitä, joita sen kestäminen vaatii. Kestävä silta takaa onnellisen suhteen. Onnistumista meille kaikille sillanrakennukseen.     

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 18.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Tunnepalkkio riippuu tunnetyöstä

Se mitä saamme elämästä irti ei määräydy haluamistamme hyvistä tunteista, vaan niistä vaikeista tunteista, jotka olemme valmiita ja kykeneviä kestämään

...
[quotcoll ajax_refresh=true]