“Sinä et koskaan kuuntele minua!”
Tässä mentiin metsään jo viestin välittämisessä. “Ei koskaan” ei yleensä pidä paikkaansa ja ilmaisua olisi voinut muutenkin laajentaa, mutta rakkautta on ohittaa kaikki tämä ja ottaa haaste vastaan. Minulle on kuitenkin puhuttu ja usein puhe on pyrkimystä yhteyteen, vaikka se ei siltä ihan heti kuulostaisi.
Haasteet on monesti helpompi voittaa, jos ne pilkotaan pienempiin osiin. Kuuntelu voidaan pilkkoa esimerkiksi neljään osaan.
Voin pyrkiä kuulemaan mitä puhuja
- havaitsee,
- tuntee,
- tarvitsee ja
- pyytää.
Kuulin siis, että “en koskaan kuuntele”. Jos hyödynnän edellä olevaa apulistaa, niin mitä minä todella saatoin kuulla?
1) Mitä puolisoni havaitsi? Tuijotin taas ruutua, kun minulle puhuttiin.
2) Mitä puolisoni tunsi? Ehkä tilanne on toistunut aiemmin ja hän kokee yksinäisyyttä tai arvottomuutta.
3) Mitä hän tarvitsee? Tässä vaiheessa voin jo arvata, että “ei, olet väärässä, kyllä minä kuuntelin, voin vaikka toistaa sanomasi sanasta sanaan” ei ole se asia, jota hän tarvitsee. Voi olla, että hän kaipaa ennemminkin ihmistä, joka näkee hänet arvokkaana. Ehkä hän kaipaa, että osoitan sen koko olemuksellani.
4) Mitä hän pyytää? “Voisitko laittaa puhelimen pois ja katsoa minua?” Ehkä.
Varmuuden saan vain varmistamalla, että kuulin oikein: “Sanoit, että en koskaan kuuntele. Johtuuko se siitä, että minulla on jälleen puhelin kourassa, ja sinä koet, että se on minulle tässä hetkessä tärkeämpi?”
