Käytämme kieltä on usein syyllistävästi. Olemme tottuneet nostamaan esille ärsykkeen, emme varsinaista syytä.
“Olen vihainen, koska tulit myöhässä.”
Mutta entä jos kaipasinkin omaa aikaa ja myöhästymisesi antoi minulle juuri sen? Yhtäkkiä sama toiminta ei herätäkään vihaa. Jos oman ajan sijaan kaipasin siinä hetkessä arvostusta tai yhdessäoloa, saattoivat nämä tarpeet synnyttää vihaa.
“Olen vihainen, koska tarvitsen arvostusta ja tulkitsen myöhästymisesi siten, että et arvosta minua tai aikaani.”
“Olen vihainen, koska kaipaan viettää aikaa kanssasi ja minua pelottaa ajatus, että yhteinen aika ei ole sinulle yhtä tärkeää.”
Sinun toimintasi nostaa esille minun tarpeitani, ja juuri nämä tarpeet, et sinä, herättävät tunteita. Ensi kerralla, ja luultavasti tuhat seuraavaa kertaa, kun vihastun, korvaan tiedostavasti ensimmäisen päähäni nousevan lauseen, “olen vihainen, koska sinä…”, todellisuutta paremmin kuvaavalla lauseella: “olen vihainen, koska tarvitsen…”.
Kuvaamalla tunteitani ja tarpeitani rehellisesti välillemme syntyy yhteys, joka olisi kovin toisenlainen, jos epäreilusti syyllistäisin sinua tunteistani.
