Kun hän sanoo “ei”, hän sanoo, että hänellä on tarve, joka estää häntä sanomasta “kyllä”.
— Marshall B. Rosenberg
Kun olemme eri mieltä kumppanimme kanssa, keskustelumme jää usein asiatasolle. Tämä voi estää kahta tarvitsevaa ihmistä kohtaamasta aidosti.
Asia voi olla mikä tahansa, esimerkiksi jollekin kurssille osallistuminen.
“Haluaisitko osallistua kanssani parisuhdekurssille?”
Olemme tottuneet puhumaan asiatasolla ja perustelemaan kantamme, myös parisuhteessa.
“Kurssi on hyödyllinen ja ilmainen. Opimme siellä uusia toimintamalleja. Voimme tehdä etäkurssin kotoa, joten siirtymisiin ei kulu aikaa.”
Jos kumppanimme ei innostu aiheesta, ihmettelemme hänen kantaansa, koska olemme mielestämme esittäneet kattavat perustelut myönteiselle päätökselle. Ehkä kumppanimme esittää oman kantansa ja perustelee sitä omilla asiantason väitteillään, joita taas itse ihmettelemme, mahdollisesti silmiämme pyöritellen (toivottavasti ei).
Olemme kuitenkin kaikki ihmisiä, joilla on tarpeita, ja juuri näiden tarpeiden vuoksi ehdotamme esimerkiksi kurssille lähtöä. Vaikka tiedostaisimme nämä tarpeet itse – ja yleensä emme tiedosta – kumppanimme ei välttämättä näe asiapainotteisten sanojemme taakse tarpeisiimme. Entä jos nostaisimme nämä tarpeet esille?
“Huomaan kaipaavani syvempää yhteyttä sinuun. Näillä kursseilla olemme läsnä toisillemme ja keskitymme toisiimme. Koen, että olemme siellä vuorovaikutuksessa, mikä on itselleni tärkeä tarve, joka ei nykyisessä arjessamme kokonaan täyty.”
Kun saamme kerrottua omat tarpeemme, myös kumppanimme voi esittää omansa. Ehkä hän kaipaa yksityisyyttä eikä halua lähteä parisuhdekurssille, jolla on ryhmätöitä. (Onneksi tällä parisuhdekurssilla ei ole.) Ehkä hän tarvitsee arvostusta ja kokee, että kursseilla käsitellään pääasiassa hänen virheitään ja vajavaisuuksiaan. Tämä on tärkeä tieto, joka voi edelleen viedä keskustelua eteenpäin.
Jos kohtaamme vain asiatasolla, vain asiat kohtaavat. Kun tuomme omat henkilökohtaiset tarpeemme esille, kohtaamme ihmisinä.
Mitä sinä tarvitset tänään kumppaniltasi?
