Miksi torjumme sen, mitä eniten kaipaamme? Parisuhteessa syvin kaipuumme on tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Silti moni meistä kantaa mukanaan opittua kovuutta ja yksinpärjäämisen tarvetta. Nämä voivat estää meitä kokemasta aitoa yhteyttä. Tämä ei ole synnynnäistä, vaan seurausta aiemmista kokemuksista, joissa pyyntö yhteyteen on torjuttu.
Miksi vetäydymme yhä kauemmas meille niin tärkeästä yhteydestä? Miten yhteyden kaipuu ja sen tavoittelun vaikeus vaikuttaa parisuhteeseen – ja ennen kaikkea, mitä sille voi tehdä?
Yhteyden tarve on osa ihmisyyttä
Ihminen on biologisesti ja psykologisesti rakennettu hakemaan yhteyttä muihin. Se ei ole heikkoutta, vaan perusinhimillinen tarve.
Kun saamme tuntea itsemme nähdyksi ja hyväksytyksi, hermostomme rauhoittuu, ja voimme kokea olevamme oma itsemme. Parisuhteessa syvä yhteys on tila, jossa rakkaus voi turvallisesti kasvaa.
Hylkäämisen pelko muokkaa käyttäytymistämme
Joskus yhteyden hakeminen johtaa torjuntaan, joka sattuu. Pelko torjutuksi tulemisesta voi ohjata käyttäytymistämme eri tavoin. Joillakin se näkyy vetäytymisenä, toisilla jatkuvana hyväksynnän hakemisena. Pahimmillaan hylkäämisen pelko voi tehdä parisuhteesta paikan, jossa kumpikaan ei koe olevansa turvassa.
Kovuus ja itsenäisyys voivat olla suojautumiskeinoja
Moni on oppinut, että jos ei tarvitse ketään, ei myöskään voi tulla torjutuksi, ja näin voi välttää kärsimyksen. Tämä voi näkyä siten, että pidämme etäisyyttä, vältämme syviä keskusteluja tai vähättelemme omia tarpeitamme.
Yksinpärjäämisen malli ei kuitenkaan tue läheisyyttä, vaan estää yhteyden rakentumista. Parisuhteessa tämä voi tuntua kylmyytenä tai siltä, että toinen ei oikeasti päästä lähelle.
Itsensä muuttaminen yhteyden toivossa
Jos yhteyttä ei tunnu syntyvän, toinen reaktio voi olla itsensä muokkaaminen hyväksynnän toivossa. Tämä voi tarkoittaa oman mielipiteen peittämistä, tunteiden tukahduttamista tai omien tarpeiden sivuuttamista. Tällainen yhteys on kuitenkin pinnallista – emme ole läsnä omana itsenämme.
Yhteyden kaipuun kieltäminen
Joskus ihminen oppii suojaamaan itseään torjunnalta kieltämällä koko yhteyden tarpeen. “Minä en tarvitse ketään”, “tunteista puhuminen on turhaa” tai “pärjään aivan hyvin yksin” ovat tällaisia suojamekanismeja.
Ongelma on siinä, että vaikka tarve yhteyteen kielletään, se ei katoa. Täyttymätön tarve nostaa usein esiin kipeitä tunteita, jotka vuorostaan voivat ilmentyä esimerkiksi tyytymättömyytenä, kyynisyytenä tai vaikeutena kokea läheisyyttä.
Kohti yhteyttä, kohti kumppania
Ensimmäinen askel on tunnistaa, miten toimimme omassa parisuhteessamme.
- Miten toimin, kun tunnen itseni torjutuksi? Vetäydynkö?
- Haenko hyväksyntää muokkaamalla itseäni?
- Tunnistanko yhteyden kaipuun itsessäni vai kiellänkö sen?
Kun ymmärrämme omat toimintamallimme, voimme alkaa harjoitella uutta, mikäli sellaista kaipaamme. Tämä voi tarkoittaa sitä, että otamme tietoisen riskin ja sanomme ääneen tunteemme, vaikka se tuntuisi pelottavalta. Tai sitä, että annamme kumppanillemme tilaa olla oma itsensä. Ja siinä missä jokainen ihmissuhde vaatii jonkin verran mukautumista, emme voi hyvin, jos piilotamme itsemme ja tarpeemme kokonaan.
Parisuhteessa ei tarvita täydellisyyttä, vaan valmiutta kasvaa yhdessä. Turvallinen yhteys syntyy, kun molemmat voivat tuoda esiin omat tunteensa ja tarpeensa ilman pelkoa torjunnasta.
Rakkaus on oman tarvitsevuuden hyväksymistä ja kumppanin tarpeiden huomioimista.
