Osaanko näyttää sinulle sen osan itsestäni, jota en aina itsekään haluaisi kohdata? Entä uskallanko kertoa, miltä todella tuntuu, kun kannan häpeää, epävarmuutta tai vanhoja muistoja, jotka edelleen vaikuttavat minuun?
Tahdon uskaltaa. Tahdon yrittää, koska haluan välillemme yhteyden, jossa kumpikin saa näkyä – vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Kun omakuvan voi napsaista 30 kertaa ja lisätä filtterit päälle, saattaa unohtua, miltä naama näyttää todellisuudessa. Sama pätee kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen: kuinka monella filtterillä se on kuorrutettu, ennen kuin tulee muille nähtäväksi?
— Maaret Kallio
Brené Brown kertoo tarinaa, jossa hän on miehensä kanssa aamu-uinnilla ja kertoo tälle kokevansa syvää yhteyttä siinä hetkessä. Mies vastaa etäisesti, ja Brené jää yksin tulkintojensa kanssa. “Hän ei rakasta minua enää. Minussa on jotain vialla.”
Sen sijaan, että hän vetäytyisi tai syyttäisi miestään, hän ui miehensä viereen ja kertoo tulkinnastaan: “Tarina, jota itselleni nyt kerron, on tämä…” Mies vastaa häkeltyneenä, että kyse ei ollut rakkauden puutteesta, vaan siitä, että häntä vaivasi kovasti se, että oli unohtanut pakata eväät mukaan.
Tuo lause auttaa avautumaan. “Tarina, jota itselleni nyt kerron…” Se avaa oven siihen, miten tulkitsemme tilanteen ja miten sen tunnemme.
Tahdon opetella avoimuutta. Puhumaan silloinkin kun pelottaa. Kertomaan, miltä tuntuu olla sinun sukusi juhlissa. Uskaltamaan puhua 8. luokan tapahtumasta, joka yhä kirpaisee. Ja kuuntelemaan sinua, kun sinä kerrot oman tarinasi.
Rakkaus on yhteyttä, jossa molemmat voivat turvallisesti kertoa oman tarinansa.
—
Aitous ei tarkoita sitä, että kaikki sanotaan suodattamatta tai että haavoittuvuus syntyy itsestään. On tärkeää opetella puhumaan rehellisesti ja kuuntelemaan niin, että toinen uskaltaa avautua. Syvä yhteys ei synny sattumalta, vaan harjoittelemalla: kysymällä, kuulemalla ja pysähtymällä toisen todellisuuden äärelle. Valmistaudu siis riisumaan suojakuoresi seuraavissa rakkauden retriiteissä. Yhdessä, ilman filttereitä.
