“Miellyttäjä ajattelee liian usein päätöksiä ensisijaisesti tai pelkästään toisten ihmisten näkökulmista ja voi siksi itse usein huonosti päätösten jälkeen. Miellyttäjän toiminta ei lopulta usein palvele edes niitä ihmisiä, joita hän yrittää hyväntahtoisesti miellyttää.

Miellyttäjä kadottaa itsensä, kosketuksen omiin tarpeisiinsa ja toiveisiinsa. Miellyttäjän pyrkimys vaikuttaa viattomalta ja ehkä onkin sitä, mutta toiminnallaan hän aiheuttaa pidemmän päälle vahinkoa muillekin. Hän yrittää ikään kuin elää toisten elämää näiden puolesta: hän arvaa ja olettaa, mitä toiset haluavat tai tarvitsevat. Usein arvaus ei kuitenkaan osu oikeaan.

Vanha tarina kertoo pariskunnasta, jotka olivat vuosien ajan aina syöneet toinen ruisleivän yläpuolta ja toinen alapuolta, kunnes keskinäisen riidan seurauksena selvisi, että kumpikin oli kuvitellut puolisonsa pitävän enemmän siitä puolikkaasta, jonka toinen puoliso ystävällisesti jätti siksi aina valitsematta. Kumpikin yritti miellyttää toista, joten molemmat söivät näin vuosien ajan itselleen vähemmän mieluisaa leivänpuolikasta.”

— Isa Merikallio

Ei miellyttämisessä mitään pahaa ole, mutta jos omien toiveiden ja tarpeiden tunnistaminen – tai niiden viestiminen – jää puolitiehen, voi lopputulos olla kaikille epäedullinen.

Vielä vanhempi tarina kertoo aasista.

Vanhus ja hänen poikansa matkustavat kylän läpi aasin kanssa, ja matkan varrella he kohtaavat eri ihmisiä, joilla jokaisella on mielipide siitä, miten heidän tulisi matkustaa:

  • Kun he molemmat kävelevät ja aasi kulkee vapaana, joku sanoo: “Miksi ette ratsasta, mikä tuhlausta!”
  • Kun poika ratsastaa ja vanha mies kävelee, joku paheksuu poikaa ja sanoo: “Nuori poika ratsastaa ja vanhus joutuu kävelemään!”
  • Kun vanha mies ratsastaa ja poika kävelee, joku kommentoi: “Laiska vanhus istuu ja pakottaa pojan kävelemään!”
  • Kun molemmat nousevat aasin selkään, ihmiset huutavat: “Eläin parka, noin sitä vain kidutetaan!”

Lopulta he yrittävät kantaa aasia, ja kaikki nauravat heille. Aasikin nolostuu, riuhtoo itsensä vapaaksi, karkaa eikä enää palaa.

Vanhus ja poika yrittivät miellyttää kaikkia, ja lopulta he menettivät kaiken. Parisuhteessa voi tapahtua sama. Jos et ilmaise omia tarpeitasi, saatat elää oletusten varassa, jotka eivät palvele kumpaakaan.

Kysy itseltäsi: kuinka usein teen päätöksiä kuuntelematta omia toiveitani, ja ilman varmuutta kumppanini toiveista?

Toimiva yhteys syntyy rehellisyydestä. Uskalla kertoa, mitä oikeasti tarvitset. ❤️

Rakkaus on rohkeutta kertoa omista toiveista ja tarpeista.

Kuva: jcomp

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 19.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Parisuhdekurssit 2026 (ei ryhmätöitä)

Vuonna 2026 järjestettävät parisuhdekurssit: Edellä mainituilla vuoden 2026 Mennään Eteenpäin ry:n parisuhdekursseilla ei ole ryhmätöitä. Sisällöt muodostuvat alustuksista (teoria +

...