Monet parisuhdeoppaat korostavat viestinnän tärkeyttä: “Kaikesta pitää voida puhua”. Tämän näkemyksen mukaan täydellinen rehellisyys ja avoimuus ovat kestävän rakkauden kulmakivet. Terapeutti Esther Perel on eri mieltä.
Hänen mukaansa jatkuva ajatusten ja tunteiden tilittäminen voi jopa heikentää suhdetta. Perel muistuttaa, että rakkaus on alettu samaistaa täydelliseen läpinäkyvyyteen, jossa “minun pitäisi pystyä kertomaan sinulle aivan kaikki”. Tällainen ajattelu luo kuitenkin vaarallisen harhan, ikään kuin vaihtoehtoina olisivat vain täydellinen rehellisyys tai täydellinen salailu. Kaikkea ei ehkä kuitenkaan tarvitse tai kannata sanoa ääneen.
Avoimuudellakin on rajansa
Esther Perelin mukaan harkittu vaikeneminen tai jopa valkoinen valhe voi toisinaan olla armeliaampaa kuin brutaali rehellisyys. Parisuhteessa rehellisyys ei tarkoita sitä, että jokainen ajatus täytyy jakaa, vaan sitä, että jaamme olennaisen empaattisesti. Hänen mukaansa rehellisyydessä ei ole kyse vain totuuden kertomisesta. Yhtä tärkeää on se, miten kumppanisi joutuu elämään kertomasi totuuden kanssa.
Kaikki ajatukset tai tunteet eivät ole yhtä tärkeitä tai hyödyllisiä kumppanin kuulla. Esimerkiksi hetken ärtymyksessä mieleen juolahtanut ajatus – vaikkapa “en tunne vetoa sinuun” – voi olla tosi sillä sekunnilla, mutta ääneen sanottuna se satuttaa syvästi eikä välttämättä tarjoa mitään rakentavaa. Totuutta voidaan käyttää myös toista satuttavana aseena. Jotkin menneisyyden ajatukset tai viattomat haaveet voi pitää omana tietonaan ilman, että parisuhteen luottamus kärsii.
On tärkeää huomata, ettei Perel suinkaan kannusta valehtelemaan merkittävistä asioista. Kaikkea ei tarvitse jakaa julki, mutta kaikkea ei myöskään saa peitellä. Suurista luottamusta koskevista rikkeistä on oltava rehellinen, kun taas pienissä arjen tilanteissa jatkuva “täydellinen avoimuus” voi kääntyä itseään vastaan. Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan pienet valkoiset valheet, jotka suojelevat toisen tunteita, voivat jopa vahvistaa suhdetta, kun taas omien virheiden peittelyyn tarkoitetut valheet heikentävät sitä.
Perelin mielestä intiimiydestä on tullut vaativa ihanne, joka joskus menee liian pitkälle ja muuttuu hienovaraiseksi painostukseksi jakaa kaikki. Jos kumppanit alkavat vaatia pääsyä toistensa jokaisen ajatuksen sisälle, ollaan hedelmällisen läheisyyden sijaan alueella, jossa läheisyydestä tulee toisen yksityisyyteen tunkeutumista. Tällainen “rajaton” avoimuus voi tuntua jopa kontrolloinnilta tai pakottamiselta.
Perel korostaakin yksilöllisten rajojen merkitystä. Läheisessäkin suhteessa tulisi säilyttää oma tila ja yksityisyys, eräänlainen henkilökohtainen piilopaikka. Hän on kirjassaan kuvaillut, kuinka jokaisen olisi hyvä vaalia omaa “salaista puutarhaansa”. Jokaisen omassa mielessä ja elämässä tulisi olla alue, joka kuuluu vain itselle. Ihminen tarvitsee erillisyyttä ollakseen yhteydessä.
Pieni mysteeri ja itsenäisyys eivät vähennä luottamusta, vaan voivat päinvastoin lisätä vetovoimaa suhteessa. Kun intiimiys ei tarkoita toisen ajatusten täydellistä lukemista, suhteeseen jää tilaa uteliaisuudelle ja kunnioitukselle. Aina ei ole tarpeen kertoa ja sanoa kaikkea puolisolle. Siinä missä liiallinen avoimuuden vaatimus voi tukahduttaa suhdetta, luottamus rakentuu tilasta hengittää. Kaikkea ei tarvitse jakaa todisteeksi rakkaudesta.
Viestintä on muutakin kuin sanoja
Vaikka puhe on tärkeä osa parisuhteen viestintää, Perel painottaa, että viestiminen on paljon muutakin kuin sanojen vaihtoa. Usein tärkeimmät tunneviestit välittyvät sanattomasti: ilmeissä, eleissä, äänensävyissä ja fyysisessä läheisyydessä. Yksi voimakkaimmista keinoista karkottaa syvää yksinäisyyttä on tunne siitä, että sinua kuunnellaan.
Kuunteleminen ja läsnäolo ovat vähintään yhtä oleellisia kuin puhuminen. Jo se, että pysähdyt oikeasti kuulemaan toista – ilman keskeytyksiä, puolustautumista tai syytöksiä – voi syventää yhteyttä. Esimerkiksi sen sijaan, että syyttävästi sanoisi “Et koskaan huomioi minua”, Perel ehdottaa lähestymään pehmeämmin: “Olen huolissani sinusta”. Myös hiljaisuudella on paikkansa: yhdessä jaettu hiljainen hetki tai lohduttava halaus voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.
Perel myös huomauttaa, että kehon kieli puhuu usein puolestamme ja joskus se kumoaa sanallisen viestin. Pään pudistus, silmien muljautus, hienoinen irvistys tai syvä huokaus ovat vahvaa kommunikaatiota. kumppanisi vaikkapa kertoo päivästään ja sinä huomaamattasi pyörittelet silmiäsi tai huokaiset kärsimättömästi, viestit halveksuntaa tai tylsistymistä, vaikket sanoisi sanaakaan. Tällaiset eleet voivat vesittää koko keskustelun.
Perelin mukaan parien kannattaa opetella tiedostamaan omat sanattomat viestinsä: myötätuntoinen katse, nyökkäys ja avoin asento voivat rohkaista avautumaan, kun taas huonosti ajoitettu silmien pyörittely tai kännykän vilkuilu latistavat luottamusta.
Myös kosketus on kommunikointia, joka joskus on paljon suorasukaisempaa kuin puhe. Perel huomauttaa, että kosketus on ihmisen ensimmäinen kieli: jo vauvana opimme ilmaisemaan tarpeitamme koskettamalla ja reagoimalla kosketukseen. Kosketus on itsessään kieli, ensimmäisemme, ja sillä on oma intiimi sanastonsa, johon kuuluu sekä kipu että mielihyvä.
Esimerkiksi kun rakkaasi silittää sinua ja tunnet hartioidesi rentoutuvan, kehosi viestii luottamusta ja nautintoa. “Minusta tämä tuntuu hyvältä. Olen turvassa.” Vastaavasti jos vetäydyt kosketuksesta vaistomaisesti pois, se viestii, ettei kosketus sopinut sinulle siihen hetkeen.
Pariskunnille tämä on tärkeä muistutus: kaikkia tunteita ei välttämättä tarvitse artikuloida sanoin, jos osaa lukea toisen kehonkieltä ja eleitä oikein. Hellyydenosoitukset, katseet, fyysinen läheisyys luovat yhteyttä siinä missä syvälliset keskustelutkin. Seksuaalisuus ja läheisyys ovat kieliä, joiden kautta ilmaisemme syvimpiä tunteitamme – tarpeitamme, pelkojamme ja ikävöintiämme. Toisinaan halaus tai kädestä pitäminen voi olla tehokkaampaa viestintää kuin syvälliset sanat.
Avoimuuden sudenkuopat
Esther Perelin näkemykset konkretisoituvat monissa arjen tilanteissa. Ajatellaan vaikka puolisoa, joka “on vain rehellinen”. Hän huomauttaa kumppanilleen tämän ulkonäöstä tavalla, joka satuttaa. Lausetta “sinä olet lihonut” voidaan perustella rehellisyydellä, mutta se on hyvä esimerkki totuudesta, joka ei luultavasti palvele mitään rakentavaa tarkoitusta. Se ainoastaan loukkaa.
Perel kutsuu tätä “julmaksi rehellisyydeksi”. Lause “olen vain rehellinen” ei saisi olla tekosyy toisen mollaamiselle. Parempi olisi miettiä, mitä oikeastaan haluat viestiä. On eri asia sanoa totuus loukkaamistarkoituksessa kuin pyrkiä ymmärtäväisesti keskustelemaan huolenaiheista. Rakentava viestintä parisuhteessa ei tarkoita suodattamattomien ajatusten oksentamista ulos, vaan sitä, että valitsemme sanat – tai vaikenemisen – rakkaudella ja toista kunnioittaen.
Toinen esimerkki on tilanne, jossa pari yrittää jakaa kaiken keskenään: jokaisen muiston, jokaisen ajatuksen, jokaisen tekstiviestin sisällön. Se, mikä saattaa ensi alkuun tuntua ihanteelliselta läheisyydeltä, voikin johtaa ahdistavaan tunteeseen yksityisyyden menettämisestä. Perel kertoo pariskunnasta, jonka molemmat osapuolet tunsivat olonsa tukahdutetuksi suhteessaan, koska rajat heidän väliltään olivat hämärtyneet liikaa. He olivat kadottaneet erillisyytensä yrittäessään olla koko ajan kaikin tavoin läheisiä.
Vasta kun he myönsivät tarvitsevansa hieman henkistä tilaa ja vapautta alkoi läheisyys paradoksaalisesti parantua. Kun molemmilla oli lupa pitää joitain ajatuksia ominaan he tunsivat yhtäkkiä olonsa jälleen läheisiksi ja kääntyivät toistensa puoleen uudella tavalla, koska olivat palauttaneet suhteeseensa hieman etäisyyttä ja omaa tilaa. Pieni annos itsenäisyyttä voi sytyttää sammuneen kipinän: kun kumpikin sai olla myös oma itsensä, molemmat kykenivät palaamaan yhteen kumppanistaan kiinnostuneena ja häntä arvostaen.
Puhe ei ole välttämätöntä, kommunikointi on
Jokainen pitkä parisuhde nojaa kommunikaatioon. Kyse ei kuitenkaan ole sanojen määrästä vaan kommunikaation laadusta. Hyvä kumppanuus edellyttää rehellisyyttä merkityksellisissä asioissa ja hienotunteisuutta pikkuseikoissa. Sanaton viestintä, pienet hellyyden teot ja erillisen tilan kunnioittaminen ovat aivan yhtä olennaisia suhteen hyvinvoinnille kuin pitkät keskustelut.
Perelin ajatukset tarjoavat vapauttavan näkökulman: sinun ei tarvitse jakaa jokaista ajatustasi ja tunnettasi todistaaksesi rakkauttasi. Päinvastoin, luottamus ja intohimo voivat syventyä, kun kumpikin tietää, että suhteessa on tilaa sekä yhdessäololle että yksityisyydelle. Kun luovumme täydellisen avoimuuden myytistä, voimme keskittyä siihen mitä todella kaipaamme: laadukkaaseen yhteyteen.
Ihmissuhteissa tarvitaan sekä läheisyyttä että etäisyyttä. Tarvitaan puhetta ja hiljaisuutta, sanoja ja kosketusta. Kaipaamme aikaa yhdessä ja erikseen. Näiden kaikkien tasapaino luo kestävän, elävän yhteyden.
Lähteet:
- Esther Perel: Mating in Captivity – Reconciling the Erotic and Domestic (Harper, 2006)
- Esther Perel: Where Should We Begin? -podcast, kausi 5 jakso 4 – “I Don’t Mean to Be Mean, But…”
- Jessica Chou: Maybe You Shouldn’t Be Totally Honest With Your S.O. (Refinery29, 8.7.2015)
- Esther Perel: Letters from Esther -uutiskirje #61 The Art of Erotic Communication (2023)
- Esther Perel & Mary Alice Miller: Feeling Touch-Starved? How Our Sense of Touch Keeps Us Radically Connected to Ourselves (EstherPerel.com, 2020)
Kuva: Benkku Johannes
