Seuraa tositarina keittiöstä. Mutta ensin taustaa tunteista. Tunnetason yhteys on vahva ja yhdistävä kokemus, kun jakamasi vaikea tunne hyväksytään ja otetaan ehdoitta vastaan. Kumppanin tunteiden kuuleminen voi kuitenkin olla haastavaa, erityisesti silloin, kun tunne, kuten ärtymys, herättää meissä syyllisyyttä. Tunteen hyväksyminen helpottuu, kun muistaa tarkastella sen taustalla olevia tarpeita.
No niin, nyt sinne keittiöön. Tarina etenee seuraavasti.
Lupaamme illalla kumppanillemme siivota keittiön. Pian lupauksen jälkeen tulee vastaan muuta tekemistä ja sen jälkeen taas lisää. Uurastamme koko illan muiden asioiden parissa. Aamulla kumppanimme kertoo ärtyneenä pettymyksestään keittiön ollessa edelleen sotkuisa. Tämän tunteen kuuleminen on vaikeaa, sillä yritimme parhaamme ja saimme aikaan muita asioita, ja ryhdymme puolustautumaan. “Kyllä, lupasin siivota, mutta totta kai ymmärrät, että nämä muut asiat olivat tärkeämpiä. Etkö näe mitä kaikkea olen tehnyt? Eikö mikään riitä?”
Oma reaktiomme syntyy siitä, että alitajuntamme kertoo meille, että kumppanimme tunne on väärä. Koska me teimme oikeita asioita, hän ei saisi olla ärtynyt tai pettynyt. Vai saisiko?
Kurkistetaan nyt tunteen taustalle. Tunteet eivät synny itsestään, vaan ne ovat kehomme spontaaneja reaktioita erilaisiin tapahtumiin.
- Jokin tarve täyttyy: syntyy ilon tunne.
- Jokin tarve jää täyttymättä: kenties seuraa vihan tunne.
Miksi keittiöstä syntyi pettymystä ja vihaa?
Ehkä kumppanimme tarvitsee puhtautta, järjestystä ja vakautta, ja siisti keittiö on avainasemassa päivän aloittamisessa.
Ehkä lupauksemme unohtuvat silloin tällöin, mutta kumppanimme kaipaisi luotettavuutta ja varmuutta elämäänsä.
Puolustautumisen sijaan voimme keskittyä selvittämään mikä tarve jää täyttymättä. Voimme pyytää kumppaniamme kertomaan lisää: “Vaikuttaa siltä, että olet ärtynyt, koska lupasin siivota keittiön, mutta mitään ei tapahtunut. Haluaisin ymmärtää sinua paremmin. Miksi keittiön siivous on sinulle tärkeää?”
Rakkaus on toisen tarpeiden selvittämistä ja näiden tarpeiden huomiointia.


