Ihan turhaan tuotakin tuskailet
jos päivä ei pilkota polkusi yllä.
Se valo, jota ulkoa löydä et,
sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.– Runoilija Aaro Hellaakoski (1893-1952)
Jos ollaan rehellisiä, niin ei se valo loimua aina niin kirkkaasti kuin toivoisimme. Meistä jokainen kaipaa onnellisuutta, ja samaan aikaan alitajuisesti ajattelemme, että olosuhteiden on muututtava, jotta tämä tavoite voi täyttyä. Tähän kaksi ajatusta, joista jälkimmäinen on ehkä tänään tärkeämpi.
1) Kukaan ei voi olla onnellinen
Pysyvä onnellisuus ei ole inhimillistä. Voimme kuitenkin olla vähän onnellisempia – ja sen jälkeen taas vähän lisää. Se on suunta, ei tavoite. Tämä on helppo unohtaa arjessa, joten on hyvä palauttaa se mieleen, varsinkin kun siirrymme päivän toiseen ajatukseen.
2) Ihmissuhteissa emme ole yksin
Voimme kannatella toisiamme monin tavoin, joista yksi on valon lisääminen kumppanimme rinnassa – tarjoamalla ymmärrystä tai voileivän, mitä kukin tarvitseekin. Tärkeämpää on kuitenkin viestiä omasta valostamme, tai sen puutteesta, kumppanillemme. Emme ole ajatuksenlukijoita tai sisäisen valon tarkkoja tulkitsijoita. Kun oma loimu on heikkenemässä, siitä kertominen on lahja toiselle: “tämä on tilanteeni ja sinulla on juuri nyt arvokas mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiini”.
Pidetään yhdessä loimua yllä – avoimuudella ja vuorovaikutuksella!
