Minä olen pelle. Eikä millään pahalla tavalla, ainakaan yleensä, vaan se nyt vain on osa minun persoonaani. Iloitsen siitä, kun nauru tuo meidät yhteen ja siksi nauratan mielelläni muita. Pidän usein myös huomiosta, jota naurattamisella saan. Koen, että silloin minut hyväksytään. Vaikeissa tai vieraissa tilanteissa selviän helpommin korostamalla tätä ominaisuutta itsessäni. Se on turvallinen ja pääasiassa tiedostamaton valinta.
Mutta olen myös paljon muuta. Lähimmissä ihmissuhteissani en tahdo olla vain pelle. Tahdon paljastaa itseni kokonaisena. Toivon, että myös virheeni ja outouteni hyväksytään. Se on syvempi, palkitsevampi kohtaaminen, jossa voin hengittää vapaasti ja iloita vahvasta yhteydestä oli siinä mukana naurua tai ei.
Pekka Puukon sanoin, ihmisen syvin toive on yhteys toiseen ihmiseen ja syvin pelko on sen yhteyden menettäminen. Jos paljastan itseni täysin, hyväksytäänkö minua enää? Omassa Mennään Eteenpäin -viikonlopussamme meidät ohjattiin tilanteeseen, jossa sain kokea, että kyllä, ainakin puolisoni hyväksyy minut tällaisena, myös ilman pelleilyä. Se on vahva kokemus.
Elämme maailmassa, jossa vaikutuksen tekeminen toiseen on tullut tärkeämmäksi kuin toisen kohtaaminen. Emme enää näytä haavoittuvuuttamme, emme uskalla, sillä maailma on tullut julmaksi. Sisimmässämme kuitenkin kaipaamme sitä, että voisimme olla totta. Ja että joku näkisi, ymmärtäisi ja kohtaisi.
— Tommy Hellsten
Mikä on sinulle helppo tapa toimia uudessa ja oudossa tilanteessa? Millainen käyttäytyminen on sinulle luontevaa ja millä koet helposti saavasi hyväksyntää? Suosittelen puhumaan tästä puolisosi kanssa. Kerro myös mitä kaikkea tämä toimintamalli piilottaa. Ehkä taustalla on pelokas pikkulapsi tai sisarustaan sureva aikuinen, jolle myös tekee hyvää päästä puhumaan.
Luonnollisesti suosittelen myös Mennään Eteenpäin -viikonloppua. Siellä tätä yhteyttä rakennetaan paremmin ja huolellisemmin kuin mitä tähän yhteen lyhyeen tekstiin saan mahtumaan. 😊
Kohtaamisiin,
💚
