Mitä sinä odotat kesältä? Seikkailuja? Lepohetkiä? Vaikka et heti osaisi toiveitasi sanoittaa, niitä ei kannata jättää kokonaan sanoimatta, jos toivot niiden toteutuvan.

Kesä on monille kriisin paikka. Niin myös 💛:lle ja 💚:lle. Siinä missä 💛 toivoo pääsevänsä koko perheen kanssa ihanalle piknikille saareen museovierailun ja uintireissun päätteeksi, kaipaa 💚 enemmän marginaalia aktiviteettien välillä ja ihan vain suunnittelematonta olemista. Nämä eivät luonnollisesti ole ainoat toiveet, vaan molemmilla on vastaavia paljon lisää, osa tarkempia, osa vielä hahmottomia toiveen hattaroita mielen taivaalla.

Moni kesä on päättynyt siihen, että kumpikin on tahollaan pettynyt. Toiveet eivät täyttyneetkään. Museovierailu jäi tekemättä, eikä lepoa tullut tarpeeksi. Pettymyksen syytä ei välttämättä osaa edes sanoittaa tarkasti, mutta sen taustalla häämöttää aina täyttymätön odotus.

Moni kesä onkin päättynyt myös siihen, että yllättyy joko omista tai puolison odotuksista. “Vai tätä minä olin koko kesän toivonut, eikä se sitten lopulta toteutunutkaan. Ja sinä taas toivoit tuota. Vaikka vähän jotain sen kaltaista uumoilinkin, en ymmärtänyt mitä se tarkalleen ottaen voisi olla.”

💛 ja 💚 suosittelevat lämpimästi avointa vuorovaikutusta. Tunnista tarpeesi ja toiveesi, ja kerro näistä puolisollesi. Eräs yksinkertainen työkalu on omien toiveiden listaus ja priorisointi. 💛 ja 💚 ovat jo monena kesänä käyttäneet luovuttamattomien, tärkeiden ja ihan kivojen toiveiden listausta.

Se toimii yksinkertaisuudessaan niin, että molemmat tekevät omat toivelistansa, jotka näyttävät suunnilleen tältä:

  • Luovuttamaton: ____________
  • Luovuttamaton: ____________
  • Tärkeä: ____________
  • Tärkeä: ____________
  • Ihan kiva: ____________
  • Ihan kiva: ____________

💛:n ja 💚:n tapauksessa myös lapset täyttävät omat listansa.

Joskus toive määrittää hyvinkin tarkkaan mitä, missä, milloin ja kenen kanssa, ja toisinaan toive on vähemmän tarkka. Kirjaamisen jälkeen kaikki listat kootaan yhteen ja katsotaan, että asiat ovat suunnilleen saman kokoisia, tai että mikään toive ei ainakaan pääse tukahduttamaan muita.

Seurauksena on lista luovuttamattomia asioita, jotka laitetaan onnistumaan, sekä pari muuta listaa, joita pyritään mahdollisuuksien ja prioriteetin mukaan toteuttamaan. Tämä yhteinen lista on hyvä sijoittaa näkyvälle paikalle, jotta jokainen voi seurata tilannetta ja auttaa toteuttamaan listan kohtia.

💚:n toive on elää suunnittelematonta kesää. 💛 taas toivoo selkeää, päiväkohtaista ohjelmaa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi suunnittelemattomuuden suunnittelua viikkoon: maanantai ja tiistai ovat vapaata lillumista, ja keskiviikkona on taas tarkemmin määriteltyä ohjelmaa.

Kesä voi tuntua pitkältä, mutta niin pitkä se ei ole, että alitajunnassa piilevät tai sanoittamattomat toiveet ehtisivät itsestään toteutua.

Vielä on kesää jäljellä! Vielä on aikaa pohtia mitä oikeasti toivon ja vielä on hyvin aikaa kertoa siitä. ☀️

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 19.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Parisuhdekurssit 2026 (ei ryhmätöitä)

Vuonna 2026 järjestettävät parisuhdekurssit: Edellä mainituilla vuoden 2026 Mennään Eteenpäin ry:n parisuhdekursseilla ei ole ryhmätöitä. Sisällöt muodostuvat alustuksista (teoria +

...