Mennään eteenpäin -toiminnassa listataan usein neljä tunnetason perustarvetta:
- Rakkaus. Tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi.
- Arvostus. Arvostetuksi tulemisen tarve. Pidän itsestäni ja tiedostan itsessäni olevan hyvyyden.
- Yhteenkuuluminen. Tarve kuulua, olla osa jotakin, olla tärkeä ja arvokas osa läheisen ihmisen elämää.
- Autonomia. Itsenäisyyden tarve, tarve olla vapaa ilmaisemaan itseään sanoin ja toiminnan avulla, ottaa vastuu itsestään, tarvitsematta tukeutua toiseen ollakseen kokonainen, vapautta saada olla kokonainen oma itsensä ja seisoa omilla jaloillaan.
Tarpeita voidaan luokitella myös laajemmin ja hienojakoisemmin, ottaen mukaan myös esim. fyysiset ja psykologiset tarpeet niiden eri muodoissaan.
Yhteys, keskinäisriippuvuus
- Arvostus
- Empatia
- Hellyys
- Henkinen turva
- Hoiva
- Huolenpito
- Huomioiminen, huomioiduksi tuleminen
- Hyväksyntä
- Intiimiys
- Jatkuvuus
- Johdonmukaisuus
- Kiintymys
- Kumppanuus
- Kunnioitus
- Luottamus
- Lämpö
- Läheisyys
- Myötätunto
- Rakkaus
- Todellisuuksien kohtaaminen
- Toisen näkeminen, nähdyksi tuleminen
- Toisen kuuleminen, kuulluksi tuleminen
- Tuki
- Vakaus
- Vastavuoroisuus
- Vuorovaikutus
- Välittäminen
- Yhteenkuuluvuus
- Yhteistyö
- Ymmärtäminen, ymmärretyksi tuleminen
Leikki
- Ilo
- Hauskanpito
- Huumori
- Seikkailu
Eheys, integriteetti
- Aitous
- Läsnäolo
- Rehellisyys
- Yhtenäisyys
Itsenäisyys, autonomia
- Spontaanius
- Tieto, informaatio
- Tila
- Vaihtelu
- Valinta
- Vapaus
- Vastuu
- Yksityisyys
Rauha
- Ennakoitavuus
- Harmonia, sopusointu
- Helppous
- Järjestys
- Kauneus
- Lohtu
- Tasavertaisuus
- Reiluus
- Suojeleminen
- Tasapaino
- Yhteisöllisyys
Kehon hyvinvointi
- Ilma
- Kosketus
- Lepo
- Liikkuminen
- Lämpö
- Nautinto
- Ravinto
- Rentoutuminen
- Seksuaalinen ilmaisu
- Turva, suoja
- Uni
- Vesi
- Valo
Merkitys
- Aikaansaaminen
- Elämän rikastuttaminen
- Haasteellisuus/haastavuus
- Kiitollisuus, elämän juhliminen
- Hengellisyys, henkisyys
- Inspiraatio, innostus
- Itseilmaisu
- Kasvu, oppiminen
- Luovuus
- Merkityksellisyys
- Osallisuus
- Pätevyys
- Selkeys
- Stimulointi
- Sureminen
- Tarkoitus
- Tehokkuus
- Tietoisuus
- Toisen hyvinvoinnin edistäminen
- Toivo
- Tärkeys
- Vakuuttuminen
- Ymmärrys
(Kattava tarpeiden luokittelu: lähde: Marshall B. Rosenberg, Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus.)