Saimme reilu kuukasi sitten pienen pojan, joka tietenkin on ihana asia. Mutta kaikessa ihanuudessa on myös kääntöpuolensa. Nyt pikkumies nimittäin iskee tehokkaasti kiilaa välillemme terrorisoiden huolella vaalimaamme aviosuhdetta. Lapsen äiti on henkisesti ja fyysisesti lähes 100% valveillaolo-, ja itseasiassa nukkumisajastaankin, kiinni pojassa. Niin, ja onhan pojalla niitä ilmavaivojakin. Hotkii maitoa niin ahnaasti, että vatsaan tulee kuplia, josta seuraa sekä lapsen että vanhempien kärsivällisyyttä ja voimia kuluttavia vatsanväänteitä. Onneksi vaivaan on lääke, nimittäin tuote nimeltä Cuplaton. Sen pitäisi estää kuplien syntymistä. Paljon luvattu, mutta ei ole auttanut meidän tapauksessa.

Näistä kuplista syntyy aasinsilta aviosuhteeseen. Nimittäin vauvan myötä ja oikeastaan jo raskausaikana havaitsimme, kuinka helposti tällainen iso elämänmuutos tempaa ainakin äidin ajatukset omille raiteilleen. Hän vetäytyy omaan vauvakuplaansa, johon miehen voi olla vaikea päästä sisälle. Sen luonnollinen seuraus ainakin meidän suhteessamme on se, että mies alkaa täyttämään tyhjää tilaa muilla asioilla. Se onkin helppoa. On töitä ja harrastuksia, kirjoja ja monenlaisia projekteja pihamaalla. Pian mieskin on omassa kuplassaan. Molemmat elävät omaa elämäänsä ja yhteinen aika ja jakaminen vähenee.

Monet asiat voivat synnyttää tällaisia puolisoita toisistaan etäännyttäviä kuplia. Ne voivat olla ulkoisia tekijöitä ja olosuhteen muutoksia, kuten vaikkapa vauva, työttömyys, uusi työpaikka, sairaus tai uupuminen. Erityisesti jos muutos koskettaa vain toista osapuolta, on mahdollista, että puolisoiden välinen yhteys heikkenee toisen vetäytyessä omaan maailmaansa. Usein aiheutamme kuplia ihan itsekin täyttämällä elämäämme asioilla, jotka vievät kaiken huomiomme pois toisesta ja aviosuhteen hoitamisesta. Surullista kuplissa on, että kun toinen vetäytyy omaan kuplaansa, toinen reagoi usein vetäytymällä omaansa. Monesti kuulee aviosuhteiden päättymistä perusteltavan sillä, että ”kasvoimme erilleen”.

Erilleen kasvaminen on pelottavaa, kun sen huomaa. Olemme omassa liitossamme kokeneet monia kertoja tällaista erilleen kasvamista. Joskus sen havaitseminen aiheutti pelon lisäksi syyllistämistä ja syyllistymistä. Riitaa. Emme ymmärtäneet, mitä välillämme oikein tapahtuu. Jos aviosuhteemme olisi rakennettu vain oman jaksamisemme ja ymmärryksemme pohjalle, olisimme ehkä todenneet, että koska olemme kasvaneet erillemme, ei kannata enää jatkaa yhteistä taivalta.

Aviosuhde on kuitenkin meille pyhä asia, eikä ero ole ollut meille vaihtoehto, jota voisi edes harkita. Ei voi kieltää, etteikö ajatus olisi jonain heikkona hetkenä tuntunut houkuttelevalta. Mutta annetusta lupauksesta johtuen on ollut pakko tulla ulos omasta kuplastaan ja koettaa päästä sisälle toisen tunteisiin ja tarpeisiin. Lopulta on löytynyt yhteinen tapa olla ja elää. Nyt kun katsomme yhteisiä vuosia taaksepäin, olemme kiitollisia, että avioliittolupaus on kantanut meitä keskeneräisiä ihmisiä. On kannattanut sitoutua.

Kun nyt totesimme pikkumiehen tekevän tuhojaan välillämme, tyydyimme toteamaan, että on hänen aikansa. Hän ansaitsee nyt kaiken huomion. Tiedämme kokemuksesta, että vielä tulee taas aika, jolloin saamme nauttia toistemme seurasta enemmän. Kuplatonta aviosuhdetta ei taida ollakaan, vaikka monenlaisia tuotteita ja aatteita täydellisen suhteen tavoittelijoille kaupataankin. Avioliittoon kuuluu etääntymisen ja lähentymisen kausia. Eikä se välttämättä ole aina niin vaarallista. Saattaa näet olla, että kun on hetken viettänyt omassa kuplassaan, palaa toisen luokse uudistuneena ja virkistyneenä. Tärkeintä että palaa.

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 18.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Tunnepalkkio riippuu tunnetyöstä

Se mitä saamme elämästä irti ei määräydy haluamistamme hyvistä tunteista, vaan niistä vaikeista tunteista, jotka olemme valmiita ja kykeneviä kestämään

...
[quotcoll ajax_refresh=true]