Työpäivästä on toivuttu ja kuulumiset vaihdettu. Sää näyttää niin houkuttelevan keväiseltä, että lähdemme kävelylle peltojen reunamille ja metsien kätköihin. Omat poikaset on saatu maailmalle ja meillä on nyt aikaa mennä luontoa aistimaan.

Kun lapsemme olivat pieniä ja yöunet kortilla, ei toinen meistä jaksanut innostua ornitologipuolison tekemistä lintureissuista ja kapustarintakuvista. Linnut olivat jotenkin tulleet väliimme. Niistä oli tullut toisen innostus ja toisen mököttävä kateus.

Kun lintuja ikänsä harrastanut puoliso hoksasi pyytää toisen, poikasiaan öisinkin ruokkivan emon keväiselle retkelle teerien soitimelle, oli onni ja ihmettely sekä aamuöisen suon heräävä huuma yhteinen.

Tänään mustarastaan huiluttelu pysäyttää askeleet jo alkumatkasta. Tuo kevääntulon ihana kuulokuva tuo sykähdyttävän ilon joka vuosi. Talven hiljaisuuden jälkeen aistit ottavat riemulla vastaan nuo kauniit kutsuäänet.

Sopivan tuulen tullen näemme taivaalla jotain isompaakin liitelevän. Toisella meistä on kiikarit tai kaukoputki ja usein kamerakin mukana. Välineet välittävät tiedon merikotkasta.

Tiaiset kutsuvat toisiaan innolla pesänrakennuspuuhiin. Miten monia sovituksia titityystä kuulemmekaan retken aikana! Hormonit hyrräävät pikkulinnuillakin ja laulut hurmaavat naaraita vahvimpien koiraiden luo valintaa tekemään.

Joutsenparin huuto toitottaa taivaalla. Jäämme seuraamaan niiden lentoa ja jatkuvaa dialogia. Seuraavalla retkellä näemme tutussa järvenpoukamassa pariskunnan astelemassa sulapaikkoja etsien.

Jälleen ihmettelemme, miten nuo uljaat linnut osaavat suunnistaa samalle järvelle joka kevät. Miten uskollisina toisilleen taas aloittavat pesän rakentamisen ja loppukesällä lähettävät poikueen lentoon.

Katselemme ihaillen ja keväästä riemuiten taivaan lintuja. Osa niistä piirtyy kameran linssille. Suurin osa tallentuu ääninä mielen kovalevylle. Muutamat pikkulinnut jäävät pihapönttöihin koko kesäksi seuraksemme. Toinen meistä tekee tarkat havainnot, määrittää iät ja sukupuolet. Toinen ei ehdi puoliakaan havainnoista tunnistaa, mutta nauttii onnellisena näkemästään ja kuulemastaan.

Linnut luottavat vaistoonsa. Reitit on piirretty navigaattoriin jo kauan sitten. Auringon valo kutsuu lähtemään, vaikka takatalviakin tulisi vastaan.

Siivekkäiden elämä ei ole huoletonta; puoliso on löydettävä, jotta suku jatkuu. Pesä täytyy ehtiä rakentaa tai pihapönttö varata ennen muita. Ruokaakin pitää saada omiksi ja poikasten tarpeiksi. Vaaroja on vältettävä, eikä petoja aina ehdi pakoon.

Tänä suljettujen kotien kaudella, kun ovikellon ääni melkein säikäyttää, voi onneksi löytää luonnon uudella tavalla. Kun astuu ovesta ulos korvat ja sydän auki, voi antaa lintujen laulun hurmata meitä talven kylmettämiä. Eikä haittaa, vaikkei niitä kaikkia tunnekaan, ei nekään meitä.

Kansanperinteessä linnut ovat usein olleet viestintuojia. Usein huonojen enteiden, kuoleman ja katovuosien kertojia. Voisimme luoda uusia perinteitä ja antaa lintujen tuoda toivon viestiä ikiaikaisesta elämän jatkumisesta, jostakin pyhästä ja pysyvästä. Tai toisen hurmaamisesta laululla sekä soidintanssilla.

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on email
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 18.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Aviopari avarien maisemien ympäröimänä

Sitoutumisen siunaus

Avioliitossa pelkällä rakastumisella ei pitkälle pötkitä. Vaikeinta on tahtoa rakastaa silloinkin, kun se tuntuu vaikealta. Siihen tarvitaan usein myös selkeää

...
Tarja ja Mika Luukko kylvivät siemeniä multaan, osa jo itää

Syksyn satoa kylvämässä

Kevät herätti jälleen talven yli syvästi uinuneet pienviljelijän geenimme. Niinpä turveruukuissa itää ja pilkistelee jo pientä vihreää. Innolla muhevaksi möyhityn

...

Keväthuumaa

Työpäivästä on toivuttu ja kuulumiset vaihdettu. Sää näyttää niin houkuttelevan keväiseltä, että lähdemme kävelylle peltojen reunamille ja metsien kätköihin. Omat

...