Monella on tapana vuoden vaihteessa tehdä lupauksia paremman elämän puolesta. Mekin innostuimme vuosi sitten erään luennon inspiroimana ihan kirjoittamaan paperille ylös, millaisia elämän parannuksia teemme. Lupausten pitäminen on kuulemma helpompaa, kun ne ovat kirjallisessa muodossa. Ja toden totta, kun ajatukset olivat paperilla, tuntui kuin parempi elämä olisi jo melkein saavutettu. Mitä sitten lupasimme? Yhdessä päätimme aloittaa aamut ainakin muutaman kerran viikossa liikunnalla ja avannolla. Siitä saisi energiaa päivään ja mukavan yhteisen aamuhetken. Lupasimme olla myös parempia puolisoita toisillemme. Nanna lupasi vähentää voimakkaiden syytösten esittämistä, jotka usein johtivat Antin puolustusmekanismien aktivoitumiseen ja ikäviin riitoihin. Antti puolestaan lupasi olla jämptimpi kalenterin ja aikataulujen pitämisen kanssa, ettei Nannan tarvitsisi turhaan odotella ja aina pettyä.

Vuosi on nyt kulunut ja on aika katsoa, kuinka onnistuimme jaloissa aikeissamme. Paperit olivat ainakin hävinneet ja hetki piti miettiä, ennen kuin edes muistimme lupauksemme. Aamulenkit ja avannot olivat kyllä oikein virkistäviä, mutta hyvin alkanut rutiini taisi kyllä loppua jo ennen helmikuun alkua. Työssäkäyvien ja reissaavien lapsiperheen vanhempien olisi kai pitänyt älytä, ettei tuollainen rutiini kanna. Selitys kuulostaa ainakin hyvältä.

Entä henkinen kasvumme aviopuolisoina? Päätimme kirjoittaa toisillemme kirjeet, jossa arvioimme kulunutta vuotta tältä osin samalla kun pohdimme lupauksia tulevalle vuodelle. Kirjoitimme myös, mitä odotamme toisiltamme. Nanna arvioi omassa kirjoituksessaan, että turhan usein ja turhan kipakasti on kyllä tullut palautetta edelleen annettua. Ehkä joskus aiheettakin. Hyvänä hetkenä annettu lupaus tahtoo unohtua, kun tunteet kuohahtavat. Antin parannusprojekti ei ollut edennyt yhtään paremmin. Liian usein ajan kuluminen oli unohtunut, minkä seurauksena päivät olivat venyneet ja junat jättäneet laiturille. Samojen parannuskohteiden parissa näyttää kuluvan tämäkin vuosi. Ei selityksiä.

Nöyrästi jouduimme toteamaan, että ”sitä hyvää mitä haluamme, emme tee, mutta sitä pahaa mitä emme halua, sitä kyllä teemme”. Parantaminen ja ainakin omien pinttyneiden tapojen muuttaminen on vaikeaa ja siksi moni onkin todennut moiset lupaukset hölynpölyksi ja heittänyt suosiolla hanskat tiskiin. Me päätimme kuitenkin vielä yrittää. Ja itse asiassa, kun tarkemmin mietimme, niin Nanna ainakin sanoi monesti meinanneensa räjähtää, mutta oli sitten kuitenkin niellyt kiukkunsa ja valinnut rakentavamman lähestymistavan. Voihan se olla, että syytösten ja myöhästymisten määrä olikin laskenut korkealta lähtötasoltaan esim. 14%, mitä voi pitää jo ihan hyvänä saavutuksena, järkeilimme lopulta tarkempien tilastojen puuttuessa.

Taitojen oppiminen tapahtuu pitkälti epäonnistumisten kautta. Ajatellaanpa vaikka polkupyörällä ajamista. On pakko vain yrittää, vaikka tietääkin kaatuvansa. Ilman horjumista ja kaatuilua tuskin kukaan on oppinut lajia. Sama pätee vuorovaikutustaitoihin ja aikataulujen hallintaankin. Kun on asettanut tavoitteen, näkee horjumisensa selvemmin. Epäonnistumisista huolimatta myönteinen muutos on mahdollinen, vaikka aikaa se usein ottaakin. Silloin auttaa, jos saa toiselta tukea ja kannustusta, ehkä rakentavaa palautettakin.

Mitä sitten toivoimme kirjeissä toisiltamme? Yleensä on helppo nähdä toisen toiminnassa kehityskohteita. Olemme olleet 18 vuotta naimisissa, ja ne on tullut varmastikin jo muutaman kerran mainittua. Mutta kun olimme kirjoituksissamme ensin tarkastelleet omia epäonnistumisiamme, emme rohjenneet paljoa toisiltammekaan vaatia. Päädyimme kirjoituksissamme molemmat toivomaan ymmärtäväistä ja anteeksiantavaa mieltä omia heikkouksiamme kohtaan. Se antoi lohdullisen näköalan alkaneeseen vuoteen: haluamme olla parempia puolisoita ja jatkamme harjoittelua kehityskohteidemme kanssa. Vaadimme parempaa suoritusta itseltämme, mutta toisiltamme toivomme vain anteeksiantamusta. Sitä, että kokee olevansa rakastettu, vaikka onkin ihmisenä keskeneräinen.

Nanna & Antti Aho

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 18.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

Tunnepalkkio riippuu tunnetyöstä

Se mitä saamme elämästä irti ei määräydy haluamistamme hyvistä tunteista, vaan niistä vaikeista tunteista, jotka olemme valmiita ja kykeneviä kestämään

...
[quotcoll ajax_refresh=true]