Joskus se, mitä eniten pelkää ja miltä kaikin keinoin yrittää välttyä, tuleekin kohti.
Tunteet vaihtelivat kauhusta, hätääntymisestä ja pelosta helpotukseen ja kiitollisuuteen. Korona ei koetellutkaan meitä kovin kourin, vaan lievästi ja lyhytaikaisesti. Ja vain toista meistä.
Pahimman pelon väistyessä huomasimme, että tämä eristäytymisen aika on meille mahdollisuus.
Miten ihanaa onkaan, kun saa oman rakkaan kanssa joka aamu yhdessä herätä, nauttia kiireettä aamiaisen ja viipyä rauhassa aamun lehden äärellä. Toinen lukee ensin A-osan ja toinen aloittaa B:stä. Sitten vaihdetaan. Ja tehdään ristikko yhdessä.
Kysytään molemmin päin, onko oireita kulta? Otetaan vitamiinit ja käydään ulkoilemassa. Toinen hiihtolenkillä ja toinen pihapiirin lintuja kuvaamassa.
Onkohan se tällaista sitten eläkkeellä? Onko se näin mukavaa, että päikkäritkin voi ottaa jo ennen lounasta? Ja että toinen on tuossa lähellä kyhnyttämässä. Ja että ei ole kiire mihinkään. Eikä kukaan vaadi ammatillista näkemystä, uutta luovaa ajattelua tai sitoutumista uusimpiin projekteihin.
Ei voi kuitenkaan tietää, eikä liikaa tulevia vuosia suunnitella. On vain tämä päivä ja hetki, joka on nyt. Tämäkin voisi olla toisin. Jos olisikin tullut vakava muoto taudista, johon on maailmassa kuollut jo yli kaksi miljoonaa ihmistä. Mitä jos olisimme sairastuneet molemmat, ja joutuneet sairaalaan? Emme olisikaan voineet olla toistemme tukena. Ja sitä pahinta vaihtoehtoa on vaikeaa edes ajatella.
Karanteeni ja eristys koitui meille lahjaksi. Suurin lahja on se, että tauti tuli toiselle hyvin lievänä, eikä molemmat sairastuttu. Olemme nöyrän kiitollisia, että meitä muistettiin rukouksin näinä eristyksen päivinä. Kyseltiin vointia ja tuotiin kauppa-asioita portaalle. Eräs ystävä lupasi hakea lankojakin kaupasta, kun nyt on aikaa neuloa!
Olemme kerrankin saaneet kohdata toisemme levollisesti. Kuulumisia kysellessä tulee kerrottua niitä pelon tunteitakin, mitä normiarjessa ei ehdi tai jaksa. Nyt on oikeasti pelottanut. Molempia, kun yleensä enemmän toista. Ilon tunteita olemme saaneet myös kiitollisina jakaa. Elämän lahja on näyttäytynyt entistä kauniimpana.
Olemme saaneet elää vain toisillemme. Ei puoliksi työlle, harrastusryhmille tai läheisille. Ja se on tuntunut hyvältä. Muita olemme tavanneet puhelimessa tai etätapaamisissa. Olemme saaneet tuntea kuuluvamme moniin rakkaiden ihmisten joukkoihin ja pitää yhteyttä myös rakkaisiin MEikäläisiin.
