Koronakaranteenista selvinnyt seesteinen aviopari

Joskus se, mitä eniten pelkää ja miltä kaikin keinoin yrittää välttyä, tuleekin kohti. 

Tunteet vaihtelivat kauhusta, hätääntymisestä ja pelosta helpotukseen ja kiitollisuuteen. Korona ei koetellutkaan meitä kovin kourin, vaan lievästi ja lyhytaikaisesti. Ja vain toista meistä. 

Pahimman pelon väistyessä huomasimme, että tämä eristäytymisen aika on meille mahdollisuus.

Miten ihanaa onkaan, kun saa oman rakkaan kanssa joka aamu yhdessä herätä, nauttia kiireettä aamiaisen ja viipyä rauhassa aamun lehden äärellä. Toinen lukee ensin A-osan ja toinen aloittaa B:stä. Sitten vaihdetaan. Ja tehdään ristikko yhdessä.

Kysytään molemmin päin, onko oireita kulta? Otetaan vitamiinit ja käydään ulkoilemassa. Toinen hiihtolenkillä ja toinen pihapiirin lintuja kuvaamassa.

Onkohan se tällaista sitten eläkkeellä? Onko se näin mukavaa, että päikkäritkin voi ottaa jo ennen lounasta? Ja että toinen on tuossa lähellä kyhnyttämässä. Ja että ei ole kiire mihinkään. Eikä kukaan vaadi ammatillista näkemystä, uutta luovaa ajattelua tai sitoutumista uusimpiin projekteihin.

Ei voi kuitenkaan tietää, eikä liikaa tulevia vuosia suunnitella. On vain tämä päivä ja hetki, joka on nyt. Tämäkin voisi olla toisin. Jos olisikin tullut vakava muoto taudista, johon on maailmassa kuollut jo yli kaksi miljoonaa ihmistä. Mitä jos olisimme sairastuneet molemmat, ja joutuneet sairaalaan? Emme olisikaan voineet olla toistemme tukena. Ja sitä pahinta vaihtoehtoa on vaikeaa edes ajatella.

Karanteeni ja eristys koitui meille lahjaksi. Suurin lahja on se, että tauti tuli toiselle hyvin lievänä, eikä molemmat sairastuttu. Olemme nöyrän kiitollisia, että meitä muistettiin rukouksin näinä eristyksen päivinä. Kyseltiin vointia ja tuotiin kauppa-asioita portaalle. Eräs ystävä lupasi hakea lankojakin kaupasta, kun nyt on aikaa neuloa!

Olemme kerrankin saaneet kohdata toisemme levollisesti. Kuulumisia kysellessä tulee kerrottua niitä pelon tunteitakin, mitä normiarjessa ei ehdi tai jaksa. Nyt on oikeasti pelottanut. Molempia, kun yleensä enemmän toista. Ilon tunteita olemme saaneet myös kiitollisina jakaa. Elämän lahja on näyttäytynyt entistä kauniimpana.

Olemme saaneet elää vain toisillemme. Ei puoliksi työlle, harrastusryhmille tai läheisille. Ja se on tuntunut hyvältä. Muita olemme tavanneet puhelimessa tai etätapaamisissa. Olemme saaneet tuntea kuuluvamme moniin rakkaiden ihmisten joukkoihin ja pitää yhteyttä myös rakkaisiin MEikäläisiin. 

Ehkä ystäväsi ovat myös kiinnostuneita tästä. Jaa artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on email
Sähköposti

Mennään Eteenpäin -viikonloppu on yksi Suomen suosituimmista parisuhdeviikonlopuista. Jo yli 18.000 suomalaista on osallistunut ME-viikonloppuun ja maailmalla miljoonia. Viikonloppu on valmis kokonaisuus, jossa puolisot työskentelevät alustusten pohjalta keskenään. Ryhmätöitä ei ole.

KYLLÄ RAKKAUS VOIKIN TEHDÄ KIPEÄÄ!

Keskellä arkista viikkoa pakkailet kamoja kahden yön työreissuun. Korona-aika muutti meidän elämäämme siinä mielessä hyvään suuntaan, että työmatkoja ei ole

...
Aviopari talvisäässä

Puheeksi ottamisen jalo taito

Joskus puolison tapa toimia loukkaa tai ärsyttää. En tarkoita nyt hammastahnatuubin rutistamista väärästä päästä tai astioiden sijoittelua tiskikoneeseen minun mielestäni

...

Enemmän yhdessä kuin erikseen

Muistamme kuinka suhteemme alkutaipaleella emme millään malttanut olla toisistamme erossa.Mietimme lähes koko ajan, milloin tapaisimme seuraavan kerran. Järjestelimme oman ajankäyttömme

...